Haastattelu 29.11.2018

Lehdistöhaastattelu

Hangon Lehdessä 29.11.2018 Kuvan kanssa sihteeri Anna Nylund –Mällinen ja puheenjohtaja Anja Roos

Vanhusneuvosto on ikäihmisten äänitorvi  Äldrerådet ser till att de äldres röst hörs

Vaikuttamistyö Hangon vanhusneuvosto tutustui tiistaina viranhaltijoi-den työhön ja sai oppia ikäihmisten oikeuksista. Neuvoston tehtävä on huolehtia ikääntyneiden huomioimisesta.

Hangon vanhusneuvoston jäsenillä oli äskettäin perehdytyspäivä. Heille kerrottiin, mitä vanhuspal-veluista todetaan kunnallislaissa ja kaupungin viranhaltijat esittelivät toimialaansa neuvostolle. Kaikissa kunnissa on oltava vanhusneuvosto. Siksi sellainen perustettiin keväällä, sanoo vanhus-neuvoston puheenjohtaja Anja Roos.

Yhteys kaupungin viranhaltijoihin on vanhusneuvostolle tärkeä. – On tärkeätä, että kaupungin viranhaltijat esittelevät suunnitelmat ja valmistelussa olevat asiat meille riittävän ajoissa, jotta ehdimme lausua niistä ennen kuin päätökset on tehty, Roos toteaa.

Vanhusneuvoston tehtävänä on osallistua kaupungin suunnitteluun ja valmisteluun asioissa, jotka ovat tärkeitä ikäväestön hyvinvoinnille sekä mahdollisuuksille liikkua kaupungissa ja saada tarvitse-miaan palveluja. Kyse ei ole vain ikäihmisten peruspaslveluista. Vanhusneuvosto voi myös tehdä ikäihmisiltä saatuja toivomuksia edistäviä aloitteita. Kyse voi olla pienistä asioista kuten penkkien riittämättömästä määrästä.

Eivät edusta poliittisia puolueita. Vanhusneuvostossa Hangossa on seitsämän jäsentä. He eivät edusta poliittisia puolueita. He ovat aktiinisia henkilöitä erlaisista eläkeläisjärjestöistä. Vanhusneu-voston jäsenet Riitta Leskinen ja Toivo Kavander, jotka ovat aktiivisia Hankoniemen Eläkkeensaa-jissa, kertovat perehdytyspäivän lounatauolla, miksi he ovat mukana vanhusneuvostossa. - - - Haluamme vaikuttaa ikääntyneiden elämään vaikuttaviin asioihin, kuten palveluihin, sanoo Leski-nen. Perehdytyspäivä on heistä ollut opettavainen. – On hyvä käydä läpi lain peruskohdat. Se saattaa olla hieman vaikeata omin päin, Leskinen toteaa.

Sarah Grönstrand